Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2019.

Nyt löytyi helmi: LifterLMS

LMS-lisäosien testailu on jatkunut kevätkiireiden ohessa. Olen pyöritellyt mm. seuraavia: Master Study, WP Courseware, Namaste LMS, Tutor LMS. Jokaisessa on ollut puolensa, mutta jokaisessa on myös tullut vastaan ominaisuuksia (tai niiden puutteita), joiden vuoksi homma ei ole oikein edennyt. Jossain on sekava ulkoasu, toisessa kummallinen rekisteröintisivu, kolmannessa sivut ei oikein pelitä mobiililaitteissa, yms. Ohjeiden löytäminenkin on usein vaikeaa. LearnPress ei suostunut toimimaan ollenkaan, vaan laittoi sivuston kokonaan jumiin. Näiden seikkailujen jälkeen palasin uudelleen maksullisten testivoittajien pariin ja huomasin ilokseni, että LifterLMS :stä on saatavilla myös ilmainen perusversio. Siispä se lähti seuraavana testiin. Ongelma (ja syy siihen miksi tätä ei ollut tullut aikaisemmin ladattua) oli se, että lisäosa ilmoitti yhteensopivuusongelmasta sivustoni PHP-version kanssa. Sen verran oli kuitenkin jo tullut säädettyä noiden edellisten lisäosien kanssa, että nyt riitt

Valinnan vaikeus - Wordpressin lisäosien ja teemojen vertailua

Tunti jos toinenkin on vierähtänyt Wordpressin lisäosia ja teemoja vertaillen. Tarjonta on huima ja kertyvät kustannukset usein vähän piilossa. Jos rahaa ei tarvitsisi miettiä, valitsisin tämän vertailun perusteella LMS-lisäosaksi  LearnDashin ja teemaksi Social Learnerin . Näillä kustannukset olisivat vuositasolla noin 400 $ + domainin ja palvelimen kustannukset. Siispä aloin kaivella myös ilmaisia ja edullisempia vaihtoehtoja. LMS-lisäosien vertailuissa uusi nouseva haastaja oli Master Study . Sen perusversio on ilmainen ja kun ostaa Masterstudy Education -teeman , tulee lisäosan Pro-versio mukana. Teeman hinta oli 69 $, mutta veroineen hinnaksi tuli 81,71 €. Ostin teeman siis kokeeksi omalle sivustolleni. Asennus onnistui melko jouhevasti, vaikka vähän mutkikas koodinhakusysteemi olikin. Ensituntuma teemaan ja lisäosaan oli ihan ok, mutta ei mitään This is the one -fiilistä syntynyt kuitenkaan. Siispä jatkoin vähän kaivelua. Hakemalla LMS-lisäosia ihan Wordpressin hallintapanee

Digipysäkit

Kevättalven aikana Savonlinnan kristillisellä opistolla on järjestetty noin kerran viikossa kahden tunnin mittaisia digipysäkkejä, joihin opiskelijat ovat voineet tulla omien digiongelmiensa kanssa. Näiden kuukausien aikana on mm. opeteltu verkkopankin käyttöä, tehty vakuutuksia, asioitu Kelan palveluissa, käytetty verkko-oppimisympäristöjä, päivitetty puhelinliittymä ja sovellukset uuteen puhelimeen yms. Digipysäkit ovat helpottaneet myös opettajien arkea siinä mielessä, että digiongelmien kanssa painivat opiskelijat on voinut ohjata digipysäkille eikä opettajan ole tarvinut kiireessä ratkoa ongelmia oman työn ohessa. Opiskelijoiden digitaidot ovat vahvistuneet ja he ovat saaneet itseluottamusta digimaailmassa selviämiseen.

Tyvestä puuhun noustaan - Struktuuria digioppimiseen

Verkkomateriaalien tarjonnassa on nykyään jo runsauden pula, mutta digioppiminen on usein poukkoilevaa ja haasteena on löytää omiin ja opiskelijoiden tarpeisiin sopivia kokonaisuuksia. Materiaalien hyödyntäminen jää helposti satunnaiseksi hyppelyksi eri sivustoilla tai viihteelliseksi täytepuuhasteluksi. Tämän hankkeen tavoitteena olisi rakentaa kaksi pilottikurssia, yksi suomen kielen ja yksi matematiikan opiskeluun, joissa oppiminen etenisi suunnitelmallisesti tasolta seuraavalle. Samalla kerätään kokemuksia siitä mikä toimii ja mikä ei toimi. Näin pyritään jatkuvasti parantamaan tuotteita ja kartuttamaan materiaalintuotannon osaamista. Pilotointi on osa Vapaan sivistystyön digihanketta . Hanketta koordinoi  Tieke . Tavoite Pilotin tavoitteena on tuottaa opettajayhteistyönä kaksi verkkokurssia perusopetuksen alkuvaiheen tarpeisiin. Kurssien rakenteessa pyritään selkeyteen, joka ohjaisi opiskelijoita tavoitteelliseen ja itsenäiseen työskentelyyn. Pilotin avulla pyritään nostama

Savonlinnan kummiverkosto

Savonlinnan kristillinen opisto koordinoi Savonlinnan kummiverkosto -hanketta. Lisää infoa tulossa toukokuussa 2019.

Digihanke

Digihankeen tavoitteena on aikuisten perustaitojen ja digitaalisten taitojen vahvistaminen. Hanke  on osa opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen yhteistä Digiaikakauden taidot -ohjelmaa, jonka tarkoituksena on ehkäistä eriarvoisuutta, antaa myönteisiä oppimiskokemuksia ja vahvistaa nykypäivän kansalaistaitoja. Koulutusten kohderyhmänä ovat tukea digitaitoihin tarvitsevat aikuiset, mm. työttömät, eläkeläiset sekä maahanmuuttajat. Savonlinnan kristillisellä opistolla (SKO) on mahdollista digihankeen puitteissa suorittaa tietokoneen käyttäjän @- ja A-kortti. Tietokoneen käyttäjän @ kortti @-kortti on hyödyllinen kaikille, tarjoten myös sopivan välitavoitteen A-kortin suorittamiseen. @-kortin sisältöihin kuuluvat tietoyhteiskunnassa tarvittavat perusvalmiudet, kuten laitteen käyttö ja tiedonhallinta, tiedonhaku ja sähköposti sekä valittujen ohjelmien peruskäyttö. Tutkinnon rakenne  @-kortti koostuu neljästä osiosta eli moduulista. Suorittaja osallistuu kaikille pa

Romamedia

Romamedia on uusi mediapainotteinen toimija romaniasioiden tiedottamisessa, viestinnässä ja asioiden keskusteluttamisessa. Missio Romamedia tuottaa erilaisia asia- ja kulttuuriohjelmia, tuo tutuksi romanitoimijoita ja tehtävää romanityötä, niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Some Facebook, YouTube, Instagram, Twitter. Tervetuloa mukaan seuramaan kanavillemme ohjelmia ja myös osallistumaan niihin, sosiaalisen median tuomien mahdollisuuksien kautta. Riippumaton Romamedia on riippumaton ja sitoutumaton mediatoimija, joka pyrkii tuottamaan ajankohtaista ja faktatietoa oikea-aikaisesti ja ymmärrettävästi. Meille voit laittaa uutisvinkkejä sekä ehdotuksia ohjelma-aiheiksi. Yhteystiedot Leif Baltzar leif.baltzar(at)sko.fi 044 7091354